sunnuntai 16. elokuuta 2009

Reissun jälkeen

Älä punnitse jokaista askelta tielläsi:
vain kauas katsoen löytää perille.
-Dag Hammarskjöld-
Jo kohta kaksi viikkoa sitten lähdimme reissuun kohti eteläistä Suomea.
Kotiin tulostakin on jo kohta viikko, aika on hurahtanut pihahommissa ja vähän sisälläkin touhutessa ja vieraitakin on poikennut.
No, reissuun lähdettiin, vietiin mennessämme Anne ja Iida Helsinkiin Madonnan konserttiin.
Ensimmäinen pysähdys Oulunsalossa, jossa saimme maittavat kahvit ystäviemme luona. Siitä sitten Hämeenlinnaan sisareni luo.

Ihanainen ruusu sisareni pihalla otti meidät vastaan, tosin vielä nuppuisena mennessämme, mutta näin upeaksi avautuen.
Eka aamuna kävimme Aulangon järvellä uimassa, niinkuin koko reissumme ajan joka aamu.

Miniä tässä heittämässä talviturkkiaan, sisko on jo järvessä.

Piipahdimme sitten Helsingissä, vietiin Anne ja Iida shoppailemaan ja odottelemaan seuraavan päivän Madonnan huikeaa konserttia. Me muut takaisin Hämeenlinnaan.

Iittalassa kävimme naivistien näyttelyssä. Siellä tuli ihan nauravainen olo, niin huikean hupaisia tauluja ja teoksia siellä oli esillä. Suosittelen!

Sitten me tytöt piipahdettiin ihanan ihanassa suklaapuodissa, miehet jäivät istuskelemaan jäätelökioskin kupeelle. Suklaapuodista lähti tietenkin mukaan suklaata, mutta ihan kohtuullisesti.
Pienille pojille ostin tuliaisiksi volkkari-suklaata pussin.

Päiväkahvilla pihalla. Koko reissun ajan aurinko piti meistä hyvää huolta sädehtien joka päivä.



Valkeakosken asuntomessuilla vierähti yksi päivä.

Hämeenlinnan kaupungin puistossa kävimme kesäteatterissa. Ohjelmassa oli "Poikien huvit". Hulvattoman hauska esitys ja upeasti laulavia nuoria miehiä. Kivaa oli.


Teimme monena päivänä tunnin ja puolentoista pitkiä luisteluretkiä!



Liikunnan ohella tarvittiin tietenkin vähän herkkujakin.

Mustikkapiirakkaa teki mieli, joten lähimetsään vaan.
Sisko poimi mustikat...
...minä "eksyin" vattupöheikköön, eikä ne marjat päästäneet minua pois ennenkuin pensas oli putsattu.
Saatiin sitten iltasella mustikka-vadelmapiirakkaa. J a johan oli hyvää!!!
Sittenpä seurasikin jo kotiin lähtöpäivä.


Lähdettyämme sisareni luota poikkesimme poimimaan näitä ihanuuksia mieheni veljen puutarhasta. Olimme siellä jo pariin kertaan kyläilleet ja saimme luvan vierailla marjapensaissa vaikka talonväki ei ollutkaan kotona. Mukaan lähti ämpärillinen karviaisia ja pienenmpään ämpäriin vähän mustaharukoita. Kiitos niistä!
Ja matka jatkui...

...poikkesimme Kangasalan Lepokodilla. Siellä on aivan ihana Kangasalan Kädentaitajien Kesäpuoti.

Sieltä ostin tuon pienen pellavaisen kassin. Siihen olen jo muutaman ristipiston pistellyt.
Toinen ostos on tuo enkeli-kirjontatyö. Sen voi tehdä kortiksi tai pieneksi tauluksi.

Lähempänä kotia poikettiin vielä Oulunsaloon kahville, mutta ystävämme tarjosivat meille uudet potut sipulivoikastikkeen ja kalan kera. Saatiin me ne kahvitkin.
Sittenpä hurautettiinkin kotiin.

Matkakäsityönä valmistui toinen suikale torkkupeittoon. Jätin sen matkalla vielä puikolle ja päättelin vasta kotona mitattuani sen eka kappaleen kanssa saman pituiseksi.

6 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Aivan ihania vattuja puskassa näyttää olleenkin, joten eipä ole kumma, vaikka et päässyt sieltä pois aivan heti. ;D
Niin se vain pikkuhiljaa matkoilla etenee tuo peiton tekokin. Montako suikaletta peitteeseen tarvitaan? Olet ehkä maininnutkin, mutta en nyt muista.

Eila kirjoitti...

No olipas se kiva reissu! Ihania kuvia tuolta järveltä ja marjastuskuvia katselin kadehtien, itse olen ollut niin laiska metsämarjastaja tänä kesänä!

Mammutti kirjoitti...

Ihania reissukuvia!
Meilläpäin olisi metsässä mustikoita ja vadelmia mahdottoman paljon. Mustikoita en pysty poimimaan (ystäväni poimi minulle liki kolme ämpäriä), vadelmia menen taas poimimaan, kunhan sateet loppuu.
Iloista ja aurinkoista syksyn alkua!

Tess kirjoitti...

Sulla on ollut mukava reissu :) Mieki oon tässä viime päivinä käynyt mummolleni poimimassa pari sankollista mustaherukoita ja jonkin verran vadelmia. Vielä niistä pensaista irtoaa ainakin sankollinen, joten pitää tässä käväistä taas, kun ehtii. Mustaherukoita on tullut ainakin niin julmetusti, että mummonikin oli ihmeissään. Ei kuulemma muista aiemmin olleen näin paljoa.

Marleena kirjoitti...

Matleena:
Peittoon tarvitaan viisi suikaletta, kolmas on nyt yli puolenvälin, joten voiton (oh hoh) puolella ollaan ;-D

Eila:
Reissu oli tosissaan mukava. Tänään kävin eka kerran kunnolla mustikassa. Paikka ei pursunnut mustikoita, kuten viime vuonna, mutta reilusti yli puoli ämpärillistä sain.

Mammutti:
Viime vuonna keräsin mustikoita 106 litraa, tänä vuonna viime vuotisilla paikoilla ei näytä olevan sellaista satoa. Mutta suurinta iloa saa kyllä pienenkin saaliin kanssa metsässä olosta.
Voi, kun täälläkin olisi vadelmia runsain mitoin.
Vadelmat joudun ostamaan. ;-D

Marleena kirjoitti...

Tess:
Kiva reissu oli.
Mun omat mustaherukat ovat vielä pensaissa. Niidenkin poiminta pitäis alkaa, mutta nyt nuo mustikat kutkuttavat enempi.
Toivottavasti tulee pitkä ja lämmin syksy :-D