sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Kaksi taas valmiina

Yksikään meistä ei tule vanhaksi elämällä
vaan ainoastaan menettämällä
kiinnostuksensa elämiseen.
-Marie Beynon rey-
Kävimme viime viikolla tervehtimässä serkkuani ja miestään tulossa olevan juhlan merkeissä.
Tämmöisen orkidean veimme synttärilahjaksi serkun Matin päivänä 70-v. täyttävälle
miehelle. Moottorikelkkailua ja matkustelua harrastava mies tykkäsi kovasti komeasta kukasta.
Harmaapäätikka tuli tervehtimään meitä. Lintu on vieraillut serkkuni pihapiirissä ruokailemassa. Harmaapäätikka on kai aika harvinainen näillä leveyspiireillä.
Kuva ei ole oikein tarkka, on otettu ikkunan läpi varjoisaan paikkaan.

Kaksi myssyä on valmistunut. Vaalean punainen 100% puuvillalanka. Punainen samaa Novitan Kotiväkeä kuin aikaisemmatkin, taitaa olla neljäs samasta kerästä. Viides on alulla.

Pientä flunssaa on tullut sairasteltua loppuviikosta, nuhaa ja yskää. Kylmiön nurkasta kaivoin mehupullon kuumaa mehua varten. Ja kas, mehumaijamehu on pullotettu 80-luvulla. Ihan totta.

Mustikkaa elokuulta 1989. Ihan hyvää ja raikasta oli, koko pullollisen tuhosin, siis join. Toinenkin marinoitunut mehupullo on nyt tyhjentymässä.

Tämä on sentään aika paljon tuoreempi, mustaherukkaa vuodelta 2004. Ihan totta tämäkin.

Laitan mehut uunissa kuumennettuihin pulloihin piripintaan. Sokeria en laita ollenkaan. Kiehuvassa vedessä kiehutettu korkki tiukasti kiinni ja jäähtyneenä sitten kylmään. Siis, ei pakkaseen, vaan kylmiöön!
Mehuja on vielä näiden kahden lisäksi lisääkin!
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

9 kommenttia:

catariina kirjoitti...

Noin sitä puhdas luonnontuote säilyy ja on säilynyt iät ja ajat. Teollinen aika on vaan muokannut mielipiteitämme säilöntäaineiden ja teollisen käsittelyn suuntaan. vanhat konstit on unohtuneet. Kiitos vinkistä ja paranemista.

Matleena kirjoitti...

Upeasti kukkiva orkideaa ja ihana väri! :)
Jaa mehua vuodelta 1989 - silloin olimme juuri muuttaneet Kemiin. :o Niin se aika rientää! :)

Seijasisko kirjoitti...

Minun 95- vuotiasa tätini asuu siellä Roissa vielä yksin kaksiossaaan-hänen miehensä kuoli pari vuotta sitten 95-vuotiaana. Ikaisekseen tätini tosi hyvässä kunnossa ja ajatuskin kulkee tosi sukkelaan! Hän juo joka päivä lasillisen poikansa Lapin puhtaista viinimarsjoista tekemää mehua , Luulen että siinä osasyy pitkään terveeseen elämään!

Ymmärän kyllä jos et halua sitoutua keräyseen. Laitoin eilen sivut Facebookiin ja sana leviiää todella kovaa vauhtia siellä..OYS kampanajlla on seillä nyt 94 ystävää! Uskallan jopaA vähän haaveilla vähän että jos saatasiin LKS:iinkin iso kasa myssyjä täältä käsin, jos ei omaa kampanjaan sinne synny.

Olet kylla ahkera myssyntekijä!

Marjut kirjoitti...

Ja jälleen myssyjä valmiina, uskomatonta!
Äiti teki samalla systeemillä mehua ja ne todella säilyivät:)

Eila kirjoitti...

Oijoi miten kaunis orkidea!
Jospa nuha olisi jo hellittänyt noilla kotimehuilla:)

pirle kirjoitti...

Lepo ja hyvä juoma ovat ne vanhat hyväksi koetut keinot; toipumista :)

Irina kirjoitti...

Hyvin ovat mehut säilyneet. Omenasoseita olen itse säilönyt sisareni kanssa jo monia vuosia,tai aina kun heillä siellä Etelä-Karjalassa on hyvä omenasato.Purkit uuniin kuumenemaan,kiehuva sose purkkiin ja kansi kiinni!Ja sose säilyy vuosia! Ja on hyvää kaurapuuron "silmänä" (jäiset mustikat ympärillään).
Toivottavasti vointisi on jo parempi!
Hyvää viikonjatkoa sinulle ja paranemista!

Äipän touhut kirjoitti...

Onpa upean punertava orkidea. Flunssaan on hyvä lääke lämminjuoma ja lepo. Parhaita ovat juuri omatekoiset, ei ole lisäaineita. Toipumisia flunssasta.

Anonyymi kirjoitti...

Mahtaako siellä pohjoisessa kasvaa paremmin säilyviä marjoja kuin täällä etelämmässä ?
- Harmaapäätikka on melko harvinainen täällä Tampereen seudullakin, saati Rovaniemellä.