torstai 6. helmikuuta 2014

Keskeneräinen kehiin!

 Sulle tahtoisin keväästä laulella
ja kertoa taivahasta,
Yön tähdistä, päivän paisteesta
 ja kaaresta korkeasta.
-Eino Leino-

Miksi tuollainen värssy tuossa ylhäällä???
No, kun pitkästä, pitkästä aikaa tänne blogiin piipahdin, niin ihmettelin mitä oikein oon täällä yrittänyt sepitellä. Tätä luonnosta olen aloittanut 9.5-13, joten se selittää tuon keväisen värssyn. :)
Siis vajaa vuosi sitten käsityökoreja siivotessani esiin putkahti joskus vuonna 1 ja 2 kesken jäänyt tekele. Ei mitään hajua, koska tuota oon näperrellyt.  

Pääsipäs kuitenkin toukokuussa käsittelyyn ja valmistakin tuli. Valmiina se on seuraavassa viime syksyisessä luonnoksessa!!! Hih! 
Lanka on jotain keinokuitua. Kotona ois vyötekin tallessa, mutta oon nyt tyttären luona, enkä voi sitä nyt tarkistaa. Vaikka eipä tuolla taida mitään merkitystä edes olla.
Kuvio on aika mielenkiinnoton; yksi nurja silmukka ja  kuusi oikeaa toistuen ja muutaman kerroksen välein. Onpa vähän elävämpi pinta kuin pelkkä oikea!


Viime keväisten sinivuokkojen myötä uutta kevättä odotellessa! 
Jospa nyt saisin vielä tuon yhden viime vuotisen luonnoksen vaimiiksi, niin sitten vois keskittyä tässä viimeisimpiin käsitöihin.

4 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

No olipas mukava ylläri, kun oli täällä OnnenAjassakin postaus! :) Ehdin jo ajatella, että olet kokonaan lopettanut.
Kylläpäs saa pienellä muutoksella sileään neuleeseen vaihtelua, yksi nurja silmukka silloin tällöin. Tuo pitää muistaa, voi käyttää vaikka myssyyn. :)

iso gnu kirjoitti...

Kiva kuulla sieltäkin. :)
Syksyllä vapaaherrattaren päivien koittaessa täältä saattaa löytyä ihan mitä vaan vanhaa ja hyvin marinoitunutta. Suunnitelmia on ihan liikaa jo syksylle. Mutta joskus alkaa paljastua kaikenlaista.
Kivan näköistä pintaa. Ei sen tarvi olla monimutkaista!
Aika menee niin joutuisaan, että välillä hirvittää. Tai suunnitelmia on liikaa..

Marleena kirjoitti...

Matleena:
En nyt vielä oo aikonu lopettaa, mutta kun paussi venähtää pitkäksi, niin ei oikein meinaa saada jujusta kiinni. Mutta jospa nyt.....
Täytyykin koklata tuota nurjaa silmukkaa myssyyyn! :)

Kiitos Iso gnu:
Mukavaa kun pääset vapaaherrattareksi ja saat kaiken aikasi itsellesi.
On se kumma, että noita keskeneräisiä vaan löytyy, vaikka ei niitä niin muka muista olevankaan.

Heleena kirjoitti...

kiva idea, kutoa yksi nurja silmukka silloin tällöin. Tulee todella kaunis pinta!
Sinivuokkoja alan kohta jo odotella...